Hyvinkäällä todetun tuberkuloositapauksen selvityksen yhteydessä on päädytty seulomaan hyvinkääläisen päiväkodin kahden ryhmän lapset tuberkuloositartunnan varalta.
Tartunnalle altistuminen on ollut mahdollista Kruununmaan päiväkodissa loppukesän ja alkusyksyn aikana.
Tuberkuloosi on yleensä keuhkoissa ilmenevä infektiosairaus, johon sairastuu Suomessa vuosittain 300‐400 henkilöä. Lapsen sairastuminen tuberkuloosiin on Suomessa harvinaista, tapauksia on koko Suomessa yleensä muutamia vuodessa.
Tuberkuloosi on yleisvaarallinen tartuntatauti, jonka hoidosta, tartuntojen ehkäisystä ja kontaktien selvittämisestä on määrätty tartuntatautilaissa.
Tuberkuloosi ei tartu kovin helposti. Tuberkuloositartunta saadaan ilman välityksellä ja tartuntariskin suuruuteen vaikuttaa tautia sairastavan henkilön taudin luonteen lisäksi samassa tilassa oleskelun kesto, tilan koko ja ilmanvaihto. Tartunnan saamisen riski onkin suurin samassa taloudessa asuvilla, muilla kontakteilla huomattavasti pienempi.
Tartunnan saaneista aikuisista vain joka kymmenes sairastuu elämänsä aikana oireiseen tautiin, pienillä lapsilla sairastumisen riski on suurempi, kuten myös henkilöillä joiden infektiopuolustus on heikentynyt. Suurin osa tartunnan saaneista jää oireettomiksi tuberkuloosin kantajiksi. Tällöin puhutaan piilevästä eli latentista tuberkuloosista. Piilevää tuberkuloosia kantava henkilö ei ole tartuttava.
Tuberkuloosin oireita lapsella ovat yleensä pitkittynyt yskä, lämpöily, yöhikoilu, väsymys, laihtuminen tai kasvun hidastuminen.
Tutkittavien lasten vanhemmille järjestetään tiedotustilaisuus, josta heille tiedotetaan erikseen.