Suomen Rautatiemuseon ja Pieksämäen konepajan yhteistyönä on valmistunut Valtteriksi nimetty museojuna, joka samalla juhlistaa VR:n 150-juhlavuotta.
Kaikki juhlajunan vaunut ovat puisia, ja ne on entisöity täydellisesti. Valtteri-junan kokoonpanoon kuuluvat salonkivaunu, matkustajavaunu, yhdistetty matkustaja- ja kahvilavaunu sekä yhdistetty matkustaja- ja konduktöörivaunu. Juna on varustettu kulunvalvontalaittein, ja sitä vetää dieselveturi. Nämä mahdollistavat kulkemisen kaikilla rataosuuksilla.
Kunnostetut vaunut on alkujaan valmistettu eri vuosikymmenillä. Vaunuista vanhin on salonkivaunu vuodelta 1927. Sen rakennutti itselleen Walter Ahlström (1875 - 1931), joka oli merkittävä suomalainen teollisuusvaikuttaja. Vaunu on ainut suomalaisen yksityishenkilön omaan käyttöönsä rakennuttama salonkivaunu. Se on ollut myös kulkulaitosministerin sekä VR:n pääjohtajan edustuskäytössä 1990-luvulle saakka.
Yksi junan vaunuista on 1940-luvulta peräisin oleva kolmannen luokan matkustajavaunu. Toisen luokan matkustajavaunut ovat 1950- ja 1970-luvuilta. Veturi on valmistunut 1965 mutta on nyt 1990-luvun asussaan. Perinnejunan kunnostamisesta oli päätetty jo vuosia aiemmin. Kunnostaminen oli suuri työ.
– Mukana oli suuri joukko ammattilaisia, muiden muassa puuseppiä ja konservaattoreita. Monen vaunun kunnostamisessa jouduttiin menemään rakenteisiin asti. Työtä oli paljon mutta lopputulos on upea, arvioi Suomen Rautatiemuseon johtaja Matti Bergström.
Junan kunnostaminen alkoi loppukesästä 2010 ja valmistui tammikuun lopussa tänä vuonna. Hyvinkäällä ahkeroitiin tutkimustyön parissa sekä toteutettiin salonkivaunun sisäpuolinen kunnostustyö.