Poliisin partio sai varhain keskiviikkoaamuna tehtävän Keravalle, missä ilmoituksen mukaan oli tapahtunut kahden henkilöauton välinen kolari Aleksis Kiven Tien ja Keskustan Kehän risteysalueella.
Toista henkilöautoa kuljettanut paikkakuntalainen vuonna 1964 syntynyt mies kertoi ajaneensa risteykseen keskustan suunnasta väistämisvelvollisuutta osoittavan kärkikolmion takaa, eikä ollut ajoissa havainnut oikealta risteykseen ajanutta henkilöautoa, vaan törmäsi siihen. Törmäyksen voimasta auto lähti luisuun ja törmäsi liikenteen jakajaan ja siitä vielä edelleen puuhun. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.
Toinen kolari tapahtui hieman myöhemmin aamulla Tuusulassa Myllykyläntiellä. Toista henkilöautoa kuljettanut nainen oli menettänyt autonsa hallinnan erittäin huonon ajokelin johdosta. Auto lähti luisuun ja törmäsi vastaan tulleen henkilöauton keulaan.
Kolmas poliisin tietoon tullut liikenneonnettomuus tapahtui niin ikään varhain keskiviikkoaamuna, kun linja-auto oli ajautunut ulos tieltä ja kaatunut kyljelleen. Tapahtuma-aikaan linja-auton kyydissä oli yksi matkustaja. Tapauksesta selvittiin ilman henkilövahinkoja.