Poliisin partio sai maanantain vastaisena yönä aamukahden aikaan tehtävän Lahden moottoritielle, missä oli ilmoituksen mukaan suistunut henkilöauto ulos tieltä, ja paikalta oli nähty poistuvan päihtyneen oloinen mies.
Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan miehen silminnäkijän avustuksella. Mieskuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat 1,78 promillea.
Toinen rattijuoppo tavoitettiin hieman myöhemmin yöllä niin ikään Lahden moottoritieltä, kun poliisi sai ilmoituksen Keravan liittymässä tien penkkaan suistuneesta autosta, joka oli ajanut vasten liikennesuuntaa.
Silminnäkijän mukaan autossa oli sisällä henkilö, joka yritti peruuttaa autoa pois lumesta, johon se oli juuttunut.
Kuljettajaksi osoittautui virolainen, vuonna -90 syntynyt mies, joka puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat 0,65 promillea. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.