Lähetä kännykuva numeroon 17181 avainsanalla VAU tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan myös Vartti-lehdessä. Lue lisää!

Tee oma uutinen Järvenpäähän

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY laatii tiesuunnitelmaa Pohjoisväylän mt 1456:n parantamisesta.

Parantaminen tarkoittaa kauan kaivatun kevyen liikenteen väylän rakentamista tien varteen.

 

Tiesuunnitelmaa esitellään yleisötilaisuudessa tänään torstaina 19. tammikuuta klo 17.30 – 19 Kellokosken yläasteella, Koulutie 14.

 

Maantie 1456 eli Pohjoisväylä toimii Hirvihaaran, Kellokosken ja Järvenpään keskustan välisenä yhteytenä. Tieosuus Kellokosken ja Järvenpään välillä on rakennettu 1980-luvun alussa.


Maantiellä 1456 ei ole erillistä kevyen liikenteen väylää Vähänummen ja Kellokosken välisellä, noin 1,9 km pituisella tieosuudella.

Tien kapeus ja liikennemäärien kasvu ovat tehneet siitä turvattoman kevyelle liikenteelle.
Hankkeesta on tehty toimenpideselvitys vuonna 2010.

Vuonna 2009 tehdyssä kevyen liikenteen tarveselvityksessä hanke on sijoitettu kiireellisyysluokkaan A1.

 

Hanke kuuluu Uudenmaan ELY-keskuksen Tienpidon ja liikenteen suunnitelmaan 2012 – 2015.
Tiesuunnitelmassa esitetään rakennettavaksi kevyen liikenteen väylä Pohjoisväylän länsipuolelle Nummensyrjän risteyssillan eteläpuolelta Rajalinnantien liittymään asti.

Suunniteltavan osuuden pituus on noin 1,9 km.

Pääosin kevytliikenneväylä erotetaan maantiestä 3 – 6 metrin välikaistalla, eteläosassa käytetään myös reunakivellistä ratkaisua. Eteläpäästä noin 0,6 km tieosuus sijoittuu pohjavesialueelle, jossa välikaista suojataan bentoniittimatolla.


Uusi kevyen liikenteen väylä alittaa Nummensyrjän risteyssillan.

Tutkit-tavana on kaksi vaihtoehtoa: kevytväylä sijoitetaan joko omaan silta-aukkoonsa tukimuurilla korotettuna, tai se sijoitetaan samaan silta-aukkoon maantien kanssa, mikä edellyttää tien siirtämistä.

 

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!