Saunakalliossa putosi auraustraktori yöllä raiteelle kaksi. Traktori oli auraamassa lunta asema-alueelta.
– Sitä yritettiin nostaa vähän ennen kuutta pois, mutta nostoketjut katkesivat, ja traktori jäi paikoilleen, lukijamme kertoo.
Onnettomuuden tapahtuma-aikaan ei ollut junaliikennettä.
Työkone nököttää keskimmäisen eli ohitusraiteen päällä. Koska raide on pois käytöstä, junaliikenne myöhästeli aamulla hieman. Viiveitä on tulossa myös iltapäivän junaruuhkaan.
– Vaikutukset junaliikenteeseen ovat pieniä ja paikallisia, VR:n tiedottaja Annikka Itkonen kertoo.
Seuraavan kerran työkonetta yritetään nostaa pois ensi yönä kolmen jälkeen, perjantain ja lauantain välisenä yönä.
– Sellaiseen aikaan, jolloin ei ole junaliikennettä, VR:n turvallisuuspäällikkö Teemu Väänänen kertoo.