© Sanoma Kaupunkilehdet, a Sanoma Company
Aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty
Keski-Uusimaa – Keravan Urheilijat ja Pihkaniskaniskat järjestävät aikuisille suuren suosion innoittamana vielä yhden suunnistuskoulun, josta osallistujat saavat valmiudet osallistua vaikkapa kesäkuussa Vantaalla juostavaan Valio-Jukolaan.Suunnistuskoulu alkaa keskiviikkona 18.4. Lue lisää
Järvenpään keskusta – Järvenpään kirjastossa alkaa maanantaina 20. helmikuuta muutaman viikon kestävä remontti, jonka aikana aikuisten neuvonta/tietopalvelupiste siirretään asiakkaiden kannalta paremmin tavoitettavaan paikkaan lainaustoimiston ja musiikkiosaston palvelupisteen väliin. Lue lisää
Järvenpään keskusta – Useammalle suomalaiselle ja virolaismiehelle tuli lauantaina 11. helmikuuta aamuyön tunteina vähän ennen neljää riitaa ravitsemusliikkeen jonossa. Riita yltyi tappeluksi asti ja paikalle soitettiin poliisi. Kukaan tappelun osallisista ei saanut tilanteessa vakavia vammoja. Lue lisää
Järvenpään keskusta – Tänään perjantaina 10. helmikuuta ravintola Blackpoolin diggariklubilla Järvenpäässä esiintyy kotimaisen roots-musiikin legenda Eero Raittinen. Illan aikana tarjolla on p kaksi eri Raittis-kokoonpanoa: NEN-special ja Eero Raittinen Combo. Lue lisää
Keski-Uusimaa – Nurmijärven Urheiluautoilijat ja Pakkauspojat jatkavat yhteistyötään tänäkin vuonna, mutta ensimmäistä kertaa rallin merkeissä.Nurmijärven Urheiluautoilijoiden viimeksi järjestämästä rallista on kulunut aikaa jo 16 vuotta, joten on aika jättää sprintti tänä vuonna... Lue lisää
Järvenpään keskusta – Torstain kenoarvonta toi Järvenpään Prismassa 10-tason kenorivin täyttäneelle mukavat 200 000 euroa. Vuonna 2002 alkanut Keno on Veikkauksen toiseksi suosituin peli. Kenoa pelattiin vuonna 2010 yli 346 miljoonalla eurolla.... Lue lisää
Järvenpään keskusta – Järvenpään yrittäjät pistäytyivät perjantaina lounaskahvila Tyynissä aamupalalla ennen työpäivänsä alkua. Vartti Uusimaan tarjoama aamupala oli nyt ensimmäistä kertaa Tyynissä. Reilut 90 yrittäjää ehti aamun aikana istahtaa kahvi- tai teekupposen äärelle. Lue lisää
Järvenpään keskusta – Järvenpään ilmanlaatua mitataan kuluvan vuoden ajan siirrettävällä mittausasemalla, joka on sijoitettu Järvenpään keskustaan Helsingintien varteen. Asemalla mitataan muun muassa typpidioksidin (NO2) ja hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksia. Lue lisää
Keski-Uusimaa – Live artisteja! Dj:tä! Rave Party iltoja. Kuulostaako siistiltä!Tule kokemaan Jumalan läsnäoloa, viettämään rentoa iltaa kavereiden kanssa, tanssimaan sekä nauttimaan musiikista ja klubitunnelmasta.Buffetissamme on tarjolla pikku purtavaa, kahvia, virvokkeita, makeisia... Lue lisää



























