Valokuvaamista harrastava Konsta Linkola voitti National Geographicin pohjoismaisen kuvakilpailun, jossa teemana oli 7 miljardin ihmisen rajapyykki.
Kuvassa on hakatun näköinen maa-ala ja taustalla savua puskevat hiiliteollisuuslaitokset.
Järvenpääläinen Konsta Linkola nappasi kuvan vaihto-oppilasvuotenaan Saksassa, Weisswasserissa.
”Monimuotoinen geometria, pahaenteiset värit”, tuomariston perusteluissa kehutaan. Kilpailun teemana oli maapallon väestönkasvun uuden rajapyykin, seitsemän miljardin ihmisen rajan rikkoontuminen.
Linkolan valokuvaaminen alkoi, kun hän sai rippilahjaksi kameran.
Valokuvauksen ohella hän isänsä ja ystäviensä innostamana kiinnostui myös videokuvauksesta.
Eniten tätä nyt jo täysi-ikäistä, Järvenpään lukiota käyvää opiskelijaa kiinnostaa luontokuvaus. Partiolaisena hän on liikkunut paljon luonnossa.
Maailma muuttuu, luontoa katoaa, mutta Linkola ei ole pessimistinen – ei vaikka kuvakilpailun voittokuvakin näytti pahaenteiseltä.
Joskaan hän ei usko, että kilpailun voittamisella suuremmin planeettamme suuntaa käännettäisiin, arvelee hän, että välillistä vaikutusta sillä on.
– Olen saanut paljon palautetta muilta nuorilta.
Kuva, kuvat herättävät ajattelemaan.
National Geographicin voittokuvaa Linkola pitää itsekin yhtenä parhaista kuvistaan. Rakasta harrastusta hän on voinut sittemmin syventää opintojen osana Järvenpään lukiossa.
– Siellä on erinomaisia kursseja valo- ja videokuvauksessa.
Hän oli myös toteuttamassa videota, jossa kuvattiin oppilaitoksen valmistautumista Ylen presidentinvaalitenttiin.
Linkola seuraa valokuvausalaa ja etsii vaikutteita netistä, dokumentteja katsoen ja Kamera-lehdestä.
Yhtenä haaveena on tulevaisuudessa löytää ammatti, joka on jotenkin kytköksissä kuvaamiseen.
– Vaikka tiedän, että kilpailu sillä saralla on kovaa.
National Geographicin kilpailusta Linkola voitti vajaan tuhannen euron arvoisen kameran. Hän aikoo myydä sen, vanhan kameransa hän on jo myynyt. Tähtäimessä on hankkia uutta, puoliammattilaisen kalustoa.