Sinebrychoffin harrastestipendejä haki tänä keväänä yhteensä 145 keravalaista lasta ja nuorta, joista 135:lle stipendi myönnettiin.
Sinebrychoffin myöntämä tukisumma nousee tänä vuonna 31 000 euroon. Keskimääräinen tukisumma on 230 euroa.
Stipendien saajat valittiin Keravan kaupungin esityksestä. Valintaperusteina olivat muun muassa lapsen ja perheen elämäntilanne ja taloudelliset resurssit.
Tämä on jo kolmas vuosi, jolloin Sinebrychoff jakaa stipendejä. Vuoden 2010 alussa jaettiin stipendeinä yli 18 000 euroa. Tällöin hakijoita oli 117, joista 91 sai stipendin. Vuonna 2011 summa oli kasvanut 21 000 euroon ja hakijoiden määrä 126:een, joista 101 sai stipendin.
Harrastestipendit on tarkoitettu 7 - 17-vuotiaille keravalaisille esimerkiksi musiikki-, taide- tai liikuntaharrastukseen.
Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan urheiluseurassa, kansalaisopistossa tai taiteen perusopetusta antavassa oppilaitoksessa, esimerkiksi musiikkiopistossa, sana- tai kuvataiteen oppilaitoksessa tai tanssiopistossa. Stipendi myönnetään vain osallistumis- tai lukukausimaksuun, ei välinehankintoihin.
– Haluamme osaltamme ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja uskomme, että ryhmätoiminta ja harrastukset auttavat tässä. Myönteiset oppimiskokemukset, onnistuminen ja osallisuuden tunne ovat innostavia tekijöitä nuoren elämässä. Pidämme tärkeänä, että jokaisella heistä olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa, viestintäjohtaja Marja-Liisa Weckström sanoo.
– Stipendit ovat merkittävä kädenojennus varsinkin monilapsisille perheille, joissa rahasta on tiukkaa, toteaa Keravan vapaa-aikaviraston päällikkö Pertti Rantanen.