Pieni, paksu ja sopimaton?

Lainan päivä on kirjan juhlapäivä. Keravan kirjastossa neljä kirjailijaa valaisi, miten heidän teoksensa syntyvät. Muutama läsnäollut puolestaan kertoi gallupissa, onko tullut luettua kirjaa viime aikoina.

Kirjoittamiseen täytyy olla halu, palo. Jos välillä jumittaa, sekin on viesti jostain.

– Ei koko ajan voi ihminen kirjoittaa! Junior Finlandin teoksellaan Valoa valoa valoa voittanut Vilja-Tuulia Huotarinen huudahti Keravan kirjaston Lainan päivän tapahtumassa. Lohdullista.

Huotarisen ohella kirjoittamisestaan ja kirjoistaan oli kertomassa kolme muutakin lasten- ja nuortenkirjatunnustuksen saanutta kirjailijaa: Lisbeth Landefort, Raili Mikkanen ja Jukka-Pekka Palviainen.

Rakkaudesta oopperaan

Landefort sai vuolaasti perustellen täyden Pentinkulma-salin vakuuttumaan siitä, että sinnikäs rakkaus taidelajia kohtaan kannattaa: hän sinnitteli tiensä ”pienestä, paksusta ja sopimattomasta” tytöstä sisälle oopperan maailmaan.

Samaisesta rakkaudesta syntyi erinomainen, korkeakulttuurisena pidetyn laitoksen kynnystä madaltava, Lasten Kirjapöllö -palkinnon saanut teos Oopperaa, oopperaa.

Kirjat avartavat lukijan maailmankuvaa. Nuortenkirjojen Topelius-palkinnolla palkittu Palviainen kuvaa teoksessaan Joku vieraileva tähti näennäisesti kahden erilaisen nuoren goottitytön ja runopojan suhteen kehittymistä, minuuden etsintää.

Haastattelija, kirjailija Kirsti Kuronen kehui Palviaisen tapaa käsitellä nuoria romaanihahmojaan ymmärtävästi.
– On reilumpaa olla kriittinen sitä ihmisryhmää kohtaan, jota itse edustaa, tämä vastasi.

Linnasta linnaan

Moninaisilla palkinnoilla, viimeksi vuonna 2011 Tietopöllöllä palkittu Raili Mikkanen on kirjoittanut niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Suomen lasten linnakirja ilmestyi viime vuonna.
– On vaikeampi sukeltaa sellaisten teosten henkilöiden hahmoihin, jotka ovat oikeasti eläneet kuin täysin fiktiivisten, Mikkanen paljasti.

Kuinka paljon kirjojen henkilöhahmoissa sitten on kirjailijoita itseään? Onko minä minä?
Ei, kaikki neljä vastasivat, vaikka kirjailija suodattaakin todellisuutta oman ajatusmaailmansa kautta.
– Oma tunne toimii ikään kuin kanavana, Huotarinen tiivisti.
Palviainen näki asian myös myönteisen humoristisesti.
– Kirjojeni minä ei ole Jukka-Pekka – kaikkien onneksi.