Helmikuun toisena lauantaina järjestettävän Juuret-tapahtuman tämänvuotisena teemana Keravan kirjastossa on Sana ja kuva. Teemaa käsittelevät myös päivän kirjailijavieraat Leena Lander ja Hannu Raittila.
Lander ja Raittila puhuvat kirjan ja elokuvan suhteesta klo 15.
Dome Karukosken ohjaama elokuva Tummien perhosten koti (2008) esitetään klo 17. Filmi perustuu Landerin samannimiseen romaaniin vuodelta 1991.
Kuudetta kertaa järjestettävässä tapahtumassa on muutenkin varsin monipuolinen ohjelma.
Vauvojen lorukylvyn kylvettäjänä toimii sanataideohjaaja Vuokko Hurme kirjaston Satusiivessä klo 10. Lorukylvyssä alle kaksivuotiaat lapset pääsevät leikkimään ja loruttelemaan oman aikuisensa kanssa.
Kaikenikäiset lapset saavat nauttia Keravan Lausujien kuvittamasta satuäänitteestä Pipana ja pihan pienet piipertäjät klo 10.45.
Kirjallisuusterapeutti Silja Mäki luennoi aiheesta Kirjallisuusterapia elämän käännekohdassa Pentinkulma-salissa klo 10. - 11.45.
Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia sekä jakamaan tuntoja elämän muutosvaiheissa. Kirjallisuusterapiaan osallistuminen ei vaadi aiempaa luku- tai kirjoitusharrastusta eikä siinä käytetä punakynää.
Keravan Lausujien performance-esitys avaa kirjoitus- ja sarjakuvakilpailun palkintojen jako- tilaisuuden klo 12, jonka jälkeen Silja Mäki ja toimittaja Helena Hietaniemi julistavat kilpailujen voittajat sekä jakavat palkinnot.
Keravan sanataidekoulun nuorten kirjoittajien ryhmän valmistama lyhytelokuva Kiltti tyttö esitetään Pentinkulma-salissa klo 13.30. Elokuva kertoo Ade-tytön kasvutarinan toiveiden ja vaatimusten ristipaineessa.
Kirjoittajaryhmän jäsenet myös näyttelevät elokuvassa. Iris Heinsola Keravan Mediaoppimisen ja -kasvatuksen keskuksesta vastaa kuvauksesta ja leikkauksesta, Anne Tarsalainen käsikirjoitustyön ohjaamisesta.
Keravan Lausujat esittävät yleisön toiverunoja. Minkä runon haluaisit kuulla -lausuntaesitys alkaa klo 14.15 Pentinkulma-salissa.
Päivä huipentuu Helsingin balalaikkaorkesterin konserttiin klo 19 alkaen
Orkesterissa soitetaan kolmikielisiä venäläisiä kansansoittimia balalaikkoja ja domria sekä haitareita ja lyömäsoittimia.
Orkesteria johtaa Gennadi Klykov ja solisteina Heli Jormanainen (laulu), Andrei Gogolev (haitari), Jari Jeskanen (balalaikka) ja Pentti Yrjänäinen (domra).
Jo vuonna 1910 perustetun orkesterin tuo Keravalla A.Aimo-klubi.
Kirjaston aulakahvila tarjoaa pikkupurtavaa klo 19 asti ja kirjasto on avoinna klo 18 saakka. Päivän kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Juuret-tapahtuma Keravan kirjastossa la 11.2. klo 10 alk. Järj. Keravan sanataidekoulu, Keravan Lausujat, Keravan Opisto ja Keravan kaupunginkirjasto. Tilaisuuden avaa sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja Tuuli Tarukannel.