Tuoreet lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkintojen saajat Vilja-Tuulia Huotarinen, Jukka-Pekka Palviainen, Lisbeth Landefort ja Raili Mikkanen ovat kirjailija Kirsti Kurosen haastateltavina Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa ensi viikolla Lainan päivänä.
Vilja-Tuulia Huotarinen on tamperelainen lyyrikko ja nuortenkirjailija.
Hänelle myönnettiin viime vuonna Finlandia Junior -palkinto teoksesta Valoa valoa valoa. Kirja kertoo kahden neljätoistavuotiaan tytön välisestä rakkaudesta, kuolemasta ja Tšernobylin ydinonnettomuudesta. Kerronnassa on käytetty runon keinoja ja teksti antaa mahdollisuuden lukijan omille mielikuville ja tulkinnoille.
Jukka-Pekka Palviainen sai tänä vuonna Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Topelius-palkinnon kirjastaan Joku vieraileva tähti.
Kirja on kertomus siitä, miltä tuntuu olla erilainen nuori. Kirjassa on herkkyyttä, eikä siinä selitellä liikoja.
Teos kertoo nuorten ongelmista, ihastumisista ja tunteista ja se antaa ajattelun aihetta myös aikuislukijalle.
Vuoden 2011 Topelius-palkinnon voitti Kirsti Kurosen kirja Piruettiystävyys.
Kirja kertoo nuoresta tytöstä erilaisten suorituspaineiden alla. Päähenkilö on 14-vuotias balettia harrastava Elli, jonka elämä on yhtä suorittamista.
Aiheina ovat kiltin työn syndrooma, heikko itsetunto ja pätemisen tarve.
Lisbeth Landefort on itävaltalaissyntyinen suomalainen ooppera- ja teatteriohjaaja. Hänen Oopperaa, oopperaa! -teoksensa sai vuoden 2011 Kirjakauppaliiton Kirjapöllö -palkinnon, joka myönnetään yli 10 vuotta vanhalle yhä merkittävälle lastenkirjalle.
Teos on ihastuttava lasten tietokirja, joka vie lukijan oopperamaailman kulisseihin, orkesterimonttuun, puvustamoon ja näyttämölle.
Raili Mikkanen palkittiin vuonna 2011 tähänastisesta lasten- ja nuortentietokirjatuotannostaan Suomen tietokirjailijat ry:n Tietopöllö -palkinnolla.
Mikkanen on kirjoittanut kirjoja alle kouluikäisille, lukemaan juuri oppineille, nuorille ja aikuisille. Viime vuosina Mikkanen on erikoistunut historiallisiin nuorten- ja aikuisten romaaneihin.
Vuonna 2002 hänelle myönnettiin Finlandia Junior -palkinto. Mikkasen viimeisin lapsille suunnattu tietokirja on Laura Valojärven kuvittama Suomen lasten linnakirja.
Lisäksi helmikuun ajan voi kirjastossa tutustua näyttelyyn Kulttuurit kohtaavat suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.
Esillä on kirjoja ja kirjankansitaidetta viime vuosisadan alkupuolelta tähän päivään saakka. Myös näyttely on toteutettu yhteistyössä Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kanssa.
Kirjailijat haastateltavina Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa Lainan päivänä, keskiviikkona 8.2. klo 13. Tapahtuma on kaikille avoin ja siihen on vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen Nuorisokirjailijat ry ja Keravan kaupunginkirjasto.