Tee oma uutinen Keski-Uudellemaalle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Fri, 27 Jan 2012 15:22:00 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • Tuusulanjärvi valittiin syksyllä Uudenmaan maakuntajärveksi.|LehtikuvaTuusulanjärvi valittiin syksyllä Uudenmaan maakuntajärveksi.|Lehtikuva

Järvenpää-Seura ja Järvenpään kaupunki tekivät joulun alla kyselyn asukkaiden toiveista Uudenmaan maakuntajärvi Tuusulanjärven virkistys- ja harrastuskäytön monipuolistamiseksi.

Kyselyyn vastasi liki sata asukasta.

 

Asukkaat pitivät tärkeimpänä keinona Vanhankylänniemen palveluiden parantamista.

Myös Tuusulanjärven rantojen nykyisten liikuntamahdollisuuksien turvaaminen ja edelleen kehittäminen kaavoituksellisin keinoin sekä uusien ulkoilureittien rakentaminen saivat runsaasti kannatusta.

Vapaissa kommenteissa ehdotettiin järjestettäväksi muun muassa mukavia tapahtumia juhannustansseista pilkkikisoihin.

 

Asukkaat ilmaisivat myös huoltaan esimerkiksi järven veden kunnon ylläpitämisestä ja rantojen roskaamisesta

 

– Kyselytulokset vahvistivat meidän kaupunkikehityksen väen ja luottamushenkilöidenkin kantaa siihen, että Vanhankylänniemen kehittämiseen kannattaa satsata, kehitysjohtaja Minna Karhunen sanoo.

Kyse ei ole pelkästään kartanosta ja leirintäalueesta, vaan koko Vanhakylän käyttöä suunnitellaan uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen avaamisen ja nykyisen Annitädintien terveyskeskuksen sulkemisen näkökulmasta.

- Alueesta voidaan kehittää todella vetovoimainen kohde, jossa laadukas asuminen ja virkistyskäyttö edistävät toisiaan, Karhunen summaa.

 

Myös Tarja Vuokkovaara Järvenpää-Seurasta lupaa, ettei maakuntajärven kehittäminen jää vain kyselyihin, vaan tekoja on luvassa.

Keväällä asian tiimoilta pidetään kaksi keskustelutilaisuutta. Järvenpää-Seura järjestää tilaisuuden Tuusulanjärven tämänhetkisestä kunnosta ja Tuusula-Seuran järjestämässä tapahtumassa käsitellään järven virkistyskäyttöä.

 

Kyselyyn yhteystietonsa ilmoittaneiden vastaajien kesken arvotaan 10 kirja- ja tuotepalkintoa, jotka postitetaan voittajille.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!