© Sanoma Kaupunkilehdet, a Sanoma Company
Aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty
Keski-Uusimaa – Keravan Urheilijat ja Pihkaniskaniskat järjestävät aikuisille suuren suosion innoittamana vielä yhden suunnistuskoulun, josta osallistujat saavat valmiudet osallistua vaikkapa kesäkuussa Vantaalla juostavaan Valio-Jukolaan.Suunnistuskoulu alkaa keskiviikkona 18.4. Lue lisää
Nurmijärvi – Rajamäen Kehityksen hiihtäjä Susanne Heinonen hiihti SM-hopeaa N 35 – sarjassa kymmenellä kilometrilla vapaalla hiihtotyylillä. Yhteislähtönä 12.2. Vihdin Nummelassa hiihdetyssä kilpailussa nopeammin matkan hiihti vain Iisalmen Visan Terhi Mäki vähän reilun minuutin turvin. Lue lisää
Nurmijärvi – Poliisin partiot saivat sunnuntaina päivällä tehtävän Nurmijärven Isokalliontielle, missä oli tapahtunut kahden henkilöauton välinen risteyskolari. Toista henkilöautoa kuljettanut, vuonna -91 syntynyt hyvinkääläismies ajoi risteykseen laiminlyöden... Lue lisää
Nurmijärvi – Nurmijärven kunnanvaltuutetut pääsivät tuoreeltaan kommentoimaan päivän uutispommia eli kuntaliitossuunnitelmia valtuuston kokoonnuttua tänään. Kuinka ällikällä olet lyöty, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Petri Kalmi (kesk.)? -Se kartta, joka jo vuosi julkisuuteen... Lue lisää
Nurmijärvi – Lauantaina 4. helmikuuta poliisin partio sai aamutuimaan kuudelta hälytyskeskukselta tehtävän, jossa ilmoituksen mukaan mieshenkilö on eksyneenä metsässä. Partio löysi Ilvesvuoren teollisuusalueen tuntumasta -85 syntyneen järvenpääläismiehen, joka oli hyvin... Lue lisää
Keski-Uusimaa – Nurmijärven Urheiluautoilijat ja Pakkauspojat jatkavat yhteistyötään tänäkin vuonna, mutta ensimmäistä kertaa rallin merkeissä.Nurmijärven Urheiluautoilijoiden viimeksi järjestämästä rallista on kulunut aikaa jo 16 vuotta, joten on aika jättää sprintti tänä vuonna... Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Nurmijärveläisen Seppo Tuomisen talviaamun kruunasi hieno havainto: keskellä kirkonkyläläistä kerrostalopihaa vieraili lumikko. – Se oli siinä kymmenen pintaan, kun panin merkille parvekkeelta katsellessani, että talitiaiset olivat oudon levottomia. Lue lisää
Nurmijärvi – Miehet P+V Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Tapani Tapper 15.52,5________________________________________Naiset P+V 1. Pia Elg 8.29,3 2. Saila Savolainen 13.11,0 4.41,7________________________________________Naiset 18 vuotta P+V 1. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – NCC Roads Oy hakee lupaa maa-ainesten ottamiseen Nurmijärven Uotilan kylässä lähellä Metsä-Tuomelan jäteasemaa. Naapurit kilometrin säteellä saivat 17.1. päivätyn kirjeen, jossa asiasta kerrottiin. Useimmille saajista kirje tuli täysin puun takaa: elämään seuraavaksi... Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Raalantiellä kevyen liikenteen väylällä Toreeninmäen kohdalla kirkonkylässä sairaskohtauksen saanutta elvytettiin klo 17 aikaan kahden paloauton ja ambulanssin voimin. Koska lähin ambulanssi oli Klaukkalassa, paikalle tulivat hälytyksen jälkeen ensin paloautot,... Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Poliisi kaipaa yleisön apua ja silminnäkijähavaintoja perjantai-illasta, jolloin keltaista mopoautoa kuljettanut nainen aiheutti vaaratilanteen Nurmijärven Kirkonkylän S-marketin pysäköintialueella. Tilanne tapahtui perjantaina 20. tammikuuta noin kello 19. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Vartti.fi –sivustolle ilmestyi nimetön tekstiviesti: Nurmijärven Teboil on harrastanut ikärasismia jo vuosia ja jakelee syyttä nuorille porttikieltoja! Uskomatonta… eikö kyytiäkään saa odotella enää.. mummoille ja papoille notkumisesta porttikielto klo 18 jälkeen ei... Lue lisää
Nurmijärvi – Keskiviikkona 18.1. hiihdettiin Rajamäen Kehityksen piirikunnalliset nuorten hiihdot pikkupakkasessa ja hyvässä luisteessa. Paikalla oli Kehityksen omia hiihtäjiä sekä Uudenmaan muiden hiihtoseurojen junnuja, osassa sarjoja taistelu oli tiukkaakin. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – 56-vuotias imatralainen mies ajoi eilen aamupäivällä pakettiautolla poliisin ratsiaan Nurmijärven Hongisojantiellä. Seulonta-alcometrin tulos oli 1.39 o/oo. Poliisilaitoksella tarkkuusalcometrin tulos oli 0.67 mg/l, josta napsahti rikosnimikkeeksi törkeä... Lue lisää
Nurmijärvi – Eilen torstaina iltapäivällä klo 15.30 aikaan tapahtui Nurmijärvellä Hämeentiellä noin 10 km Hyrylästä pohjoiseen vakava liikenneonnettomuus. Ruuhka-aikana pohjoiseen kulkenut pakettiauto lähti ohittamaan räntäsateessa autoletkaa. Samanaikaisesti tuli pohjoisesta henkilöauto. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Nurmijärven nuorisovaltuusto tapaa parin vuoden välein kunnan päättäjiä ja muita kunnanisiä. Tarkoitus on puolin ja toisin välittää tietoa ja nuorten näkökulmia päätösten tueksi. Nuoret kyselivät päättäjiltä muun muassa, miksei kaikkiin kouluihin voi saada uusia... Lue lisää
Nurmijärvi – Miehet 4 vuotta1. Elias Kiiskinen 5.39,7Sarjaluettelo Naiset 6 vuotta P 1. Aili Savolainen 10.49,0Sarjaluettelo Miehet 4 vuotta P 1. Elias Eskelinen 7.34,0 Miehet P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Tapani Tapper 2.03,62. Jari Uusitalo 2.04,0 0.00,43. Lue lisää
Keski-Uusimaa – Live artisteja! Dj:tä! Rave Party iltoja. Kuulostaako siistiltä!Tule kokemaan Jumalan läsnäoloa, viettämään rentoa iltaa kavereiden kanssa, tanssimaan sekä nauttimaan musiikista ja klubitunnelmasta.Buffetissamme on tarjolla pikku purtavaa, kahvia, virvokkeita, makeisia... Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Lähes 40-vuotinen ambulanssitoiminta päättyi Nurmijärvellä, kun 2. tammikuuta kello 8 terveyskeskuksen ensihoidon viimeinen vuoro lopetti ja seuraava vuoro aloitti HUS:n organisaatiossa. Nurmijärven johtava ylilääkäri Ilpo Salminen muisteli... Lue lisää
Nurmijärvi – Sähkönjakelun kauhuskenaario toteutui täysmääräisesti joulun ja uuden vuoden aikana. Juuri kun edellisen Tapani-myrskyn jäljet on juuri ja juuri saatu korjattua, on ovella uusi myrsky, joka pyyhkäisee Suomen yli keskiviikkona aamusta alkaen voimistuen. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Myrsky pudotti liikennevalon Nurmijärven kirkonkylässä Helsingintien ja Punamullantien risteyksestä aiheuttaen koko risteyksen liikennevalojen keltaisella vilkkumisen. Vika korjataan mahdollisimman pian. Korjaustöitä viivästyttää monelta nurmijärveläistaloudelta vielä... Lue lisää
Nurmijärvi – Nurmijärvelläkin monelta perheeltä jäi tapaninvieraille tortut paistamatta, kun ennätysmyrsky pyyhki Suomen yli. Näin voimakas myrsky on sähkönjakelun vihollinen numero yksi, koska maa ei ole jäässä. Runsaat sateet ovat pehmentäneet maan ennätysmäräksi, jolloin puut... Lue lisää
Nurmijärvi – Poliisille tulleiden ilmoitusten mukaan Nurmijärvellä oli tiistain vastaisena yönä, aamuyön tunteina rikottu useita postilaatikoita. Ilkivallan kohteeksi oli postilaatikoita joutunut ainakin Heinojantiellä, Kullantöyrääntiellä, Seppäläntiellä sekä Kyläjoentiellä. Lue lisää
Nurmijärvi – Seuraaviin kunnallisvaaleihin on aikaa muutama kuukausi. Se näkyi myös Nurmijärven valtuuston vuoden viimeisessä kokouksessa valtuustoaloitteiden runsautena. Johannes Haapalainen (kd.) esitti aloitteeseen, että Rajamäen uimahalli Oy:n tulee tehdä ulkopuolinen... Lue lisää
Nurmijärvi – Eilen poliisin haaviin jäi taas rattijuoppoja Nurmijärvellä. Juuri ennen puolta yötä poliisi pysäytti henkiläauton Kiljavantiellä Rajamäessä. Kuljettajana ollut vuonna -63 syntynyt hyvinkääläinen mieshenkilö puhalsi 0,55 mg/l syyllistyen törkeään rattijuopumukseen. Lue lisää
Nurmijärvi – Raskas liikenne, raskas kaasupoljin -yhdistelmä ei tuottanut hyvää lopputulosta Nurmijärvellä Järventaustantiellä ja Hynnäkorventiellä tiistaina. Ulkomaalaistaustainen mies suistui kuljettamallaan rekalla ojaan oikealle kaartuvassa mutkassa. Lue lisää
Nurmijärvi – Vuoden viimeinen valtuuston kokous oli lyhyt ja ytimekäs, kuten Nurmijärvellä usein. Ehkä suurin uutinen oli, että Keskustan entinen valtuutettu Maiju Tapiolinna istui eri paikassa, Jussi Niinistön vieressä Perussuomalaisten riveissä. – Jo parisen vuotta on muhinut... Lue lisää
Keski-Uusimaa – Hyvä esittely alkajille....... tai sitten ei... Lue lisää
Nurmijärvi – Nurmijärven Metsäkyläntiellä sijaitsevaan omakotitaloon murtauduttiin eilen maanantaina iltapäivällä. Naapuri oli havainnut ulko-oven olevan auki ja mennessään tarkistamaan asiaa havainnut, että oven lasin oli rikottu. Sisällä oli pengottu paikkoja. Lue lisää
Nurmijärvi – Lauantaina kolme autoilijaa hönkäisi liian suuria lukemia poliisin puhallusratsiassa Nurmijärven kirkonkylässä. Vuonna 1976 syntyneen mieskuljettajan ajo kiinnitti Nurmijärven kirkonkylässä partion huomion, kun auto oli lähellä törmätä liikennejakajaan. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Nurmijärvellä on juuri nyt seimien sesonkikausi. Niitä on joka paikassa. Jouluseimen rakentaminen on toiminut kansan hartauden osoituksena jo keskiajalta lähtien. Seimiasetelmia tehdään ympäri maailmaa mitä erilaisimmista materiaaleista. Lue lisää
Nurmijärven kirkonkylä – Nurmijärven terveyskeskuksen rakennustyöt aiheuttavat 15. - 17. 12. lämmönvaihtimen muutostöiden vuoksi häiriöitä vedentulossa ja lämmöntuotossa.Vuodeosastoilla kylmää vettä tulee koko ajan, mutta torstaina 15.12 on lämpimän veden saannissa on 4 - 6 tunnin katkos. Lue lisää






















