Syrjälän koulun vanhempainyhdistys esittää, että Nurmijärven kunta laatii oman sekä vanhemmille
että opettajille suunnatun leirikouluoppaan. Leirioppaassa annetaan tietoja ja ohjeita leirikoulujen
ja retkien järjestämiseen. Oppaan pitäisi sisältää ohjeistukset ainakin leirikoulun suunnitteluun,
tiedottamiseen, vastuu- ja valvontakysymyksiin, varainhankinnan periaatteisiin ja tapoihin,
vakuutuskysymyksiin, ongelmatilanteisiin esimerkiksi varainhankintaan liittyen sekä tiedot kunnan
yhteyshenkilöistä.
Leirikouluoppaan tulisi olla kaikkien kuntalaisten nähtävillä esimerkiksi kunnan kotisivuilla
kohdassa opetus ja koulutus.