On sanomalehtiviikko. Klaukkalan yläkoulun 7 A -luokan oppilaat tarttuvat heti innokkaina tuoreisiin päivän Hesareihin ja Ilta-Sanomiin. Annetaan oppilaiden kertoa suhteestaan sanomalehtiin.
– Meille tulee valtavasti kaikkia lehtiä. Vanhemmat ovat kiinnostuneita niistä, Mari kertoo.
– Luen Iltalehteä netissä silloin tällöin, yleensä silloin, kun käyn Facebookissa. Luen nettilehdestä vähän kaikkea, mitä on tapahtunut, sanoo Tuomas.
– Äiti ja isä ostavat Ilta-Sanomat ja Iltalehden melkein joka päivä kotiin, luen niitä. Ja sitten luen Hesaria. Katon niistä kiinnostavia jutskia, valaisee Milla lehdenlukuaan.
Opettaja ottaa Hesarin esiin ja avaa ensimmäisen aukeaman ja kysyy, missä mahtaa sijaita pääkirjoitus. Kukaan ei aluksi sano mitään. Selvästikin pääkirjoitus on melko arvoituksellinen asia.
– En lue pääkirjoituksia, luen niitä juttuja, joissa on iso kuva, paljastaa Konsta.
– Jos pääkirjoituksiin tulisi kuvia ja jos ne olisivat kiinnostavasti laitettuja, niin sitten lukisin, sanoo Nea.
Ovatko lehtien jutut aina ihan totta?
Kaikkien luokan oppilaiden mielestä lehdissä pitäisi olla vain sellaisia juttuja, jotka ovat aivan totta. Pitäisi voida luottaa, mitä lehdessä sanotaan.
– Toimittajat suurentavat asioita liikaa, sanoo Konsta.
– Silloin kun oli Lepsämässä se trombi ja äidin serkku soitti mulle ja kysyi lehtijuttua varten minulta siitä. Kerroin, että avasin oven ja näin, kun se trombi meni ja tavarat lensivät. Toimittaja oli sitten laittanut lehteen, että olin ollut ihan paniikissa ja muuta semmoista. Lehden juttujen pitäisi olla totta, mutta saa niistä tehdä kiinnostavia, Mari sanoo.
– Nytkin on lehdessä, että Katainen kaatui. Ehkä se on jokin peitetarina se, että se kaatui pihalla. Oikeasti kävi ehkä jotain muuta. Iltapäivälehdet eivät myisi niin hyvin, jos ne olisivat vain tarkasti totta, katsoo Mikke.
– Ihmisten ongelmat kiinnostavat minua. Kadonneista ja murhista haluan myös lukea. R-kioskin ryöstö oli myös kiinnostava, Nea luettelee.
Koulussa vietetään joka vuosi sanomalehtiviikkoa.
– Olemme perustaneet erillisen ison mediavihon, johon teemme ahkerasti tehtäviä. Tehtävät ohjaavat kriittiseen ajatteluun lehtijuttujen suhteen. Sanomalehtiviikko on valtavan piristävä tuulahdus uutisten maailmasta, joka antaa paljon ajattelun ja keskustelun aihetta, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Merja Penttinen kertoo.