Sinäkin tunnet todennäköisesti sellaisen. Arjen sankarin.
Hän pitää heikompiensa puolia. Hän antaa pyyteettömästi omastaan, yleensä vielä sitä kaikkein arvokkainta eli aikaa. Hän tuo iloa ja aurinkoa.
Yksi yhteinen piirre kaikilla näillä arjen sankareilla on. He eivät pidä meteliä itsestään tai tekemisistään.
Teatteri T:n toiminnanjohtaja ja ohjaaja Tiina Häkkinen sekä valokuvaaja Kari Kohvakka saivat vuosi sitten idean tuusulalaisten arjen sankaritarinoiden taltioimisesta.
– Kari on kuvannut ihmisiä työnsä ääressä. Meitä alkoi kiinnostaa tarinat ihmisten takaa, valottaa Häkkinen.
Sankaritarinoita-näyttely valmistui Tuusulan Taiteiden yöhön viime elokuussa. – Näyttely keräsi tuolloin hyvin katsojia. Koimme aiheen kuitenkin tärkeäksi, ja halusimme sille jatkoajan.
Nyt Sankaritarinoita on esillä vielä reilun viikon ajan Aulagalleriassa Tuusulan kunnantalolla.
Näyttely käsittää kaikkiaan yhdeksän tuusulalaisen ihmisen tarinan, paikallisen arjen sankarin.
Joukossa on muun muassa tukioppilas, Työläiskotimuseon henki ja sielu, Kellokosken iloinen keksijä sekä pitkän uran vanhustyössä tehnyt kotihoitaja.
Sekä Salme ja Ilkka Ertimo. Tuusulalaisen eläkeläispariskunnan tie näyttelyyn kulki Tuusulan Punaisen Ristin ystäväpalvelun kautta. Pariskunnasta molemmat ovat vapaaehtoisia ystäviä.
Ensimmäisenä mukaan liittyi viitisen vuotta sitten Salme Ertimo. – Jäin eläkkeelle. Mietin, miten voisin käyttää aikaani hyödyksi.
Hän löysi paikallisen ystävätoiminnan ja ihastui. – Se oli se juttu, jota kaipasin.
Muutamaa vuotta myöhemmin Ilkka Ertimo seurasi eläkkeelle siirryttyään vaimonsa perässä.
Vuosien kokemukset ystävätoiminnasta ovat olleet pariskunnan mielestä yksinomaan positiiviset. Ertimot ovat saaneet toiminnan kautta monta aidosti hyvää ystävää.
Vaikka aktiivisella eläkeläispariskunnalla on tukku muitakin harrastuksia, Salme Ertimo arvostaa, että ystävätoiminta on sovitettavissa jokaiseen kalenteriin.
Mutta miksi, moni ihmettelee. Miksi joku on valmis antamaan omaa aikaansa vieraan hyväksi?
– Hyvän mielen vuoksi, Ertimot kiteyttävät. – Se on se syy, miksi haluamme tehdä.
Sankaritarinoita-näyttely Tuusulan kunnantalon Aulagalleriassa 27.1. asti. Vapaa pääsy.