Tuusulan nuorisopalvelut aloittavat avointen nuorteniltojen järjestämisen Mattilan päiväkodin tiloissa Hirstiellä torstaina 26.1. Illat on suunnattu alueen 13-18-vuotiaille nuorille.
Nuorten iltoja vietetään jatkossa torstaisin klo 18-21 ja perjantaisin klo 18- 23.
Tilasta nuoret löytävät kaksi nuoriso-ohjaajaa, pelejä, soittimia sekä mahdollisuuden hengähtää yhdessä kavereidensa kanssa.
Ajatus nuorisotoiminnan laajentamisesta Mattilan ja Kirkonkylän alueelle sai alkunsa vuonna 2010 tehdystä valtuustoaloitteesta.
Aloitteessa toivottiin, että nuorisopalveluissa tehdään suunnitelma toiminnan ja palveluiden järjestämiseksi nuorille Kirkonkylän ja Mattilan alueella.